Konsertti Temppeliaukion kirkossa 28.02.2020. Mikk Langeproon, harmonikka |
James Salomon Kahane, kapellimestari. Osta iput täältä.
Pohjoisen musiikin ytimessä.
“Kun mies on epätoivoinen, tarkoittaa se sitä, että hänellä on vielä jotakin johon uskoa” Dimitry Shostakovich
Yleisessä alitajunnassa pohjoinen on aina näyttäytynyt salaperäisyyden ja pimeyden tyyssijana, jossa yöt ovat sysimustia ja luonto on säilyttänyt jalansijansa ihmiskunnasta huolimatta. Samalla pohjoinen on myös paikka, jossa se valo joka sattuu loistamaan, vaikuttaa kontrastina kirkkaammalta, voimakkaammalta ja henkeäsalpaavalla tavalla kauniimmalta. Nämä äärimmäisyyksien alueet ovat aina jättäneet kuhunkin piirissään kehittyneelle kulttuurille omat vahvat tunnuspiirteensä ja eroavaisuutensa eurooppalaisiin perinteisiin verrattuna. Musiikin saralla nämä tunnuspiirteet ovat aikojen saatossa näyttäytyneet erilaisina lähestymistapoina länsimaisen klassisen musiikin idiomeihin. Tässä konsertissa kuultavien sävellysten kolme alkuperämaata, Venäjä, Viro ja Suomi, ovatkin kukin luoneet vahvat selkeästi toisistaan eroavat musiikilliset identiteetit maantieteellisestä läheisyydestään huolimatta. Yksi toistuva usein piilevänäkin sävynä havaittava samankaltaisuus näistä kolmesta eri musiikkikulttuurista on kuitenkin löydettävissä: ikuinen valon ja pimeyden kahtiajako kaikkine puolineen, merkityksineen ja tulkintoineen. Jokainen tässä konsertissa esitetty teos liittyy tähän dikotomiaan rakentaen yhteyksiä kolmen eri kulttuurin välille, olipa valon ja pimeyden vastakkainasettelu sitten kuinka suorasti kuultavissa olevaa, joko ihmistunteiden tai älyllisen prisman läpi heijastettua, alitajuista tai tietoista tahansa. Pimeyden mysteerit, unet, kärsimykset ja kylmyys sekä näille vastakkainen toivo, joka taas valoon liittyy, muovaavat teosten melodiat ja harmoniat hämmästyttävän erilaisilla tavoilla säveltäjiensä psyykeiden aihioissa.
Ohjelma
Uuno Klami: Sarja jousiorkesterille
Tauno Aints: Konsertto harmonikalle ja kamariorkesterille Maailman kantaesitys
Einojuhani Rautavaara: Divertimento jousiorkesterille
Dimitry Shostakovich: Kamarisinfonia c-molli op. 110a
Uuno Klami: Sarja jousiorkesterille
Vaikka Uuno Klami tunnetaankin pääasiassa Kalevala-sarjastaan, on hänen tuotantonsa ja sitä kautta myös musiikillinen vaikutuksensa paljon laajempaa kuin aluksi saattaisi ajatella. Eritoten Suomessa Klamilla oli osansa itsensä Jean Sibeliuksen rinnalla suomalaisen musiikillisen identiteetin muovaamisessa. Klami opiskeli sävellystä Helsingissä Erkki Melartinin johdolla ja jatkoi myöhemmin opintojaan Pariisissa ja Wienissä.Hänen Karjalaisen rapsodiansa, joka esitettiin Klamin sävellyskonsertissa vuonna 1928, kiinnitti säveltäjään huomiota, joskin osin teoksen aiheuttamien voimakkaidenkin vasta-reaktioiden johdosta. Huomionarvoista on myös se, että vuosi ennen sarjaa jousiorkesterille valmistuneella Psalmus-oratioriolla on oma tärkeä paikkansa suomalaisen hengellisen musiikin kentällä siitä puhumattakaan, että se on arvostetuimpia suomalaisen säveltäjän kynästä syntyneitä teoksia Sibeliuksen sävellysten ohella. Suomen valtio myönsikin Klamille Sibeliuksen suosituksen ansiosta elinikäisen, joskin pienen, apurahan, jonka lisäksi Klami nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi vuonna 1959. Sarja jousiorkesterille valmistui vuonna 1937 on selkeä esimerkki Klamin sinfonisten sävellystaitojen mestarillisuudesta ja sisältää useita suomalaiselle musiikille yksilöllisiä piirteitä.
Tauno Aints: Konsertto harmonikalle ja kamariorkesterille
" Konserttoni harmonikalle ja kamariorkesterille on Mikk Langeproonin tilaama, ja muistelenkin lämmöllä yhteistyötä hänen kanssaan liittyen teoksen syntyyn, minkä seurauksena monet abstraktit musiikilliset ideat kantoivat hedelmää löytäessään sointinsa harmonikalla. Kirjoittaessani konserttoa pyrin dramaturgisesti monipuoliseen musiikilliseen narratiiviin, joka välittyy kuulijalle teemojen ja tekstuurien valikoiman läpi, käyttäen harmonikan ja jousien perinteisiä ilmaisukeinoja."
— Tauno Aints
Einojuhani Rautavaara: Divertimento jousiorkesterille
Siitä huolimatta, että Einojuhani Rautavaaran divertimento on säveltäjän opiskeluaikojen teos, on kyseessä hyvin itsevarma, neoklassista tyyliä edustava, kirkkaasti soiva, tonaalinen ja selkeästi melodiansa kuulijalle välittävä sävellys.
Helsingissä vuonna 1928 syntynyt, mutta pohjanmaalaiset sukujuuret omaava Rautavaara löysi pohjanmaalaisen kansanmusiikin juuri ennen opintojensa alkua Sibelius-Akatemiassa, ja kirjoittikin pohjanmaalaisiin jousisoitinsävelmiin pohjaavan sarjan pianolle. Teos herätti Rautavaaran kanssa-opiskelija Jorma Panulan huomion, joka sattui etsiskelemään johtamalleen opiskelijaorkesterille raikasta uutta ohjelmistoa. Kolmiosainen divertimento jousiorkesterille on Rautavaaran vastaus Panulan ohjelmistotarpeeseen, johon Rautavaara iskosti samanlaista kansanmusiikillista sointimaailmaa kuin aiemmin mainittuun pianosarjaansa Pelimannit.
Varsinaista kansanmusiikkia teoksesta ei kuitenkaan esimerkiksi lainauksina löydy, joskin äänenkuljetukselliset tekniikat löytävät inspiraationsa pohjanmaalaiset kansanmuusikoiden tavasta synnyttää stemmojaan. Rautavaaran teoksesta on myös mahdollista löytää häneen syvän vaikutuksen tehneen unkarilaissäveltäjä Béla Bartókin teoksille tunnusomaisia sävellysteknisiä ominaisuuksia, ja onpa teoksen teemoissa kuultavissa - kenties hienovaraisesti Bartókin omaan jousidivertimentoon viitaten - useitakin unkarilaisia rytmejä. Vaikkakin Rautavaaran teos on Bartókin verrokkia paljon suppeampi mittasuhteiltaan, on molemmissa sama nopea-hidas-nopea perusrunko, joissa molemmissa hidas osa vaikuttaa luonteeltaan nocturnemaiselta. Luonteeltaan ”yösoitot” eroavat kuitenkin niin, että siinä missä Bartókin hidas osa on tummasävyistä ja ahdistunutta, on Rautavaaran puolestaan kaarakteriltaan enemmän unelmoivaa ja rentoutunutta.
Dimitry Shostakovich: Kamarisinfonia c-molli op. 110a
Shostakovichin ainoa ”Kamarisinfonia”-nimeä kantava teos on sekin sovitus hänen kahdeksannesta jousikvartetostaan (op.110), jonka itseasiassa teki venäläiskapellimestari Rudolf Barshai vuonna 1960. Suurimmaksi osaksi suora transkriptio sisältää lainauksia Shostakovichin varhaisemmista sävellyksistä, kuten ensimmäisestä, viidennestä ja kymmenennestä sinfoniasta sekä oopperasta Mtsenskin kihlakunnan Lady MacBeth. Neuvostoliittolaisten lähteiden mukaan Shostakovichin kvartetto on musiikillinen vastalause fasismille ja joskin Shostakovich itse aluksi tätä ajatusta tyrmännytkään, kielsi hän myöhemmin kvartettonsa liittyvän spesifisti kyseiseen aiheeseen. Shostakovichin sävellyksessään lainaama venäläinen vallankumouslaulu Zamutšen tjaželoj nevolej (Raskaan vankeuden uuvuttamana) vaikuttaisi tosiaan kumoavan neuvostolaisen tulkinnan. Kuten monet Shostakovichin teoksista, kantoi kvartettokin henkilökohtaista merkitystä säveltäjälleen, alkaahan koko teos kuuluisalla Shostakovichin ”allekirjoituksella”, d-, es-, c- ja h-sävelillä, eli DSCH-motiivilla. Ensimmäisen largo-osan musiikillinen maisema avautuu pahaenteisenä ja surevana, jolle kontrastina brutaalikin toinen osa lainaa kuuluisaa juutalaisteemaa, joka esiintyy myös Shostakovichin toisen pianotrion (op. 67) viimeisessä osassa. Kvarteton kolmannesta ja neljännestä osasta puolestaan huokuu alituisen synkeä kärsimyksellinen tunnekma, jossa muistumat DSCH-motiivista osoittavat omaelämäkerrallisesti Shostakovichin itsensä kokemiin kauhuihin.
Comments